Poika matkasi tamperelaisten mukana kohti pohjoista ja HJK joutui tyytymään kakkossijaan, joka on alkukauteen nähden erinomainen suoritus. Mestaruus saatiin ratkaistua lokakuun aikana ja marraskuulle jäivät vain cup -finaalit ja EM -karsinta.

Erinomaisen kireä mestaruuskamppailu saatteeli Töölön Stadionille lähes 8000 katsojaa. Siellä oli hienoa edustaa vähemmistöä eli TamU:n kannattajaa. Yleisömäärien uutisointi meni mielestäni kovin erikoiseksi. Sekä Maikkari, että Nelonen uutisoivat hienosta yleisökeskiarvoennätyksestä. Sanallakaan ei mainittu esimerkiksi sitä, että liigasta tippui täksi kaudeksi mm. Rops ja tilalle nousi mm. Honka, joiden yleisömäärät eivät oikein ole vertailukelpoiset. Jos en muista ihan väärin, niin vain kolme joukkuetta kasvatti yleisökeskiarvoaan. Ei siis mitään juhlimista.

Eipä ole juhlimista suomalaisen jalkapallon johdollakaan. Kentällä epäilys tiettyjen henkilöiden pätevyydestä alkaa kuulumaan stadioneilla.

Erityisen ylpeä olen siitä, että vastustajaa kunnioitetaan ja omia kannustetaan loppuun asti. Joskus Saksassa jalkapalloa katsoessani menin kananlihalle, kun hävinneen vierasjoukkueen kannattajat antoivat aplodit kotijoukkueelle. Töölön Stadionilla nähtiin elkeitä tällaisesta kulttuurista. Hienoa.